Heebo koukuttaa

Heebo on Jolla ja N9 -puhelimille saatavilla oleva pulmapeli, johon törmäsin vastikään kaverini suosituksesta. Jäin välittömästi koukkuun.

Perus pelimekaniikka on yksinkertainen “yhdistä kolme samanlaista” -tyyppinen. Näkymä on täynnä eri värisiä heeboja ja mahdollisia esteitä. Siirtoja tehdään vaihtamalla kahden vierekkäisen heebon paikkaa, ja kun näin muodostuu vähintään kolmen samanlaisen rivi tai pino, häviävät ne pelilaudalta värjäten taustaruudut keltaisiksi ja ruudun yläreunasta tippuu tilalle uusia heeboja, joten pelilauta ei pääse tyhjenemään. Kun kaikki ruudut on värjätty on taso pelattu läpi. Siirtoja on mahdollista tehdä vain jos siitä seuraa tämä tilanne.

Mietin, että mikä tässä aiheuttaa addiktiota ja keksin sille kaksi syytä: stressittömyys ja palkitsevuus.

Stressittömyys näkyy pistelaskurin ja aikarajojen puuttumisena. Peli on puhdasta etenemistä, jossa ei varsinaisesti voi jäädä jumiin, koska mahdollisten siirtojen loppuessa pelilauta sekoitetaan uudelleen.

Palkitsevuus syntyy siitä, kun lähes jokaista hyväksyttävää siirtoa seuraa suurempi ketjureaktio tai vähintään samankaltainen ilotulitus kuin Tetriksessä pelaajan onnistuessa kokoamaan yhtenäisen rivin.

blog comments powered by Disqus